Maalaisjärjellä ja – tunteella

Tänään oli Hämeen Sanomissa juttua, kuinka opettajille annetaan lisää valtuuksia kurinpitoon. Uusina keinoina otetaan käyttöön oikeus tarkistaa oppilaan reppu, mikäli epäillään siellä olevan jotakin vaarallista tai kiellettyä. Toinen valtuus on pistää oppilas siivoamaan tekemänsä sotku. Ihan kuin tuossa nyt joku vähän mättäisi.

En todellakaan ole tiennyt aiemmin, ettei opettaja saa käskeä muksua siivoamaan jälkiään. Miten ihmeessä se edes liittyy kurinpidollisiin keinoihin? Sehän on jokaisen ihmisen velvollisuus, jos sotket niin kyllä jäljet pitää itse siivota. Ei hyvänen aika, jos kouluissa ei edes tällaista saa tehdä, niin mitä viestiä se antaa lapsille? Eikö se juurikin kannusta uusavuttomuuteen? Jos sotken, niin kyllä joku siivoaa. Jos mokaan, niin kyllä joku korvaa. Jos otan pikavipin, kyllä joku sen maksaa. Ja niin edelleen, yhä isommassa mittakaavassa. Eiköhän kouluissakin kuuluisi opettaa ihan maalaisjärjellä ajateltua vastuuntuntoa? Ihan samahan se on läksyjen kanssa. Opettaja määrää läksyt. Oppilas jättää ne tekemättä. Seurauksena läksyparkki tai vastaava rangaistus. Miten omien jälkien siivoaminen on sitten eri asia? Eihän se ole rangaistuskeino, niinkuin eivät ole läksytkään!

Ja jos opettaja tai oppilas epäilee, että joku on tuonut kouluun kiellettyjä aineita/tavaroita, jotka voivat vaarantaa oppilaiden terveyden tai turvallisuuden niin eikö se nyt ole yhteisvastuullista ja kaikkien edun mukaista, että reppu ratsataan? Eihän koululaisella nyt hyvänen aika voi siellä olla mitään sellaista, jota opettaja ei saisi nähdä!! Kun itse olin yläasteella ja opettaja epäili tupakanpoltosta koulun alueella niin ope nappasi repun ja tarkasti sen. Jos röökiä löytyi niin ope takavarikoi ne. Ei siitä kukaan keksinyt kiukutella jonnekin lastensuojeluun tai sosiaaliin eikä kenellekään olisi tullut mieleenkään että se on jotenkin oppilaan yksityisyyden loukkaamista!

Joissakin asioissa tuntuu, että Suomessa mennään hiukan liian varovaisella asenteella kaikkeen ja ihmisen yksityisyys nostetaan käsittämättömän korkealle jalustalle. Normaali vastuuntunto ja omatunto alkaa kadota, kun kaikki on niin tarkkaan säädeltyä ja säännösteltyä mitä saa tehdä ja mitä ei. Normaaliin oikeustajuun ei enää voi vedota, koska se ei ole enää se, mihin nojataan lakeja säädellessä. Vaikka eikö nimenomaan lakien pitäisi pohjautua siihen, mikä yleisen oikeustajun mukaan olisi oikein ja väärin?

Tästä hyvä esimerkki on juurikin tuo lastensuojeluasia. Toisten asioihin ei kehdata/haluta/viitsitä puuttua. Kun pistää silmät ja korvat kiinni, niin ei enää kuule eikä näe. Silloin on hyvä tuudittautua ajatukseen, että kyllä joku muu hoitaa. Vaikka järki ja tunteet sanoisivat, että nuo äänet ja huuto ja mäiskintä naapurissa ei ole normaaleja ja että tuo poika on kyllä kulkenut koko pakkasviikon samoissa, ohuissa collegevaatteissa ja crocseissa niin mitään ei tarvitse tehdä. ”Kun ei ne kuulu mulle”. Tai sitten se, että ilman mitään todellista syytä, ihan vaan henkilökohtaisen antipatian vuoksi, soitetaan lastensuojeluun ja tehdään ilmoitus. ”Se oli ehkä varmaan kännissä kun se haki lapsia tarhasta”.  Ja lastensuojelun ihmiset ovat velvollisia tarkistamaan kaikki heille tulleet ilmoitukset. Turhaa työtä, turhaan hassattuja työtunteja ja panostusta, joita on muutenkin liian vähän liian työllistetyillä, liian pienipalkkaisilla, liian vähäisellä määrällä ihmisillä. Jos jokainen meistä käyttäisi ihan vaan maalaisjärkeä – ja tunteita pohtiessaan lähimmäistemme asioita, niin ehkä sieltä erottuisi ne jyvät akanoista.