Viimeksi rakentelin aasinsiltaa aiheeseen, joka mietityttää melkolailla eli tuohon nuorisotyöhön ja lastensuojeluun. Huolimatta tuosta rakentelusta jätän tämän aiheen nyt vielä odottelemaan, koskapa osui tänä aamuna silmään mainio mielipidekirjoitus eilisestä Hämeen Sanomasta. (Juu, eilisestä. Luin ihan tyytyväisenä aamulla eilistä lehteä, eipä oikeastaan eroa huomannut tämänaamuiseen.)
Lehdessä tosiaan eräs vuorotyötä tekevä äiti heitti ilmoille ajatuksen ns. vuorokoulusta. Tai siis koulusta, jossa opetus tapahtuisikin iltapäivisin totutun aamun sijaan. Mikä mahtava ajatus! Ihan oikeasti. Teen itse vuorotyötä aikavälillä 9.30 – 22.15 plus puoli tuntia työmatkoihin per suunta seitsemänä päivänä viikossa. Iltavuoroja on n. puolet vuoroista ja vapaat saattavat olla ripoteltuna sinne tänne etenkin lomakaudella. Yleensa vapaapäivät ovat peräkkäin, mutta useimmiten ne sijoittuvat arkipäiviin. Olen tehnyt vuorotöitä oikeastaan aina. Välillä olen koittanut sopeutua ”normaaliin” 8-16 työhön mutta ei se vaan taida minulle sopia. (En kyllä käsitä miksi, koska olisi vapaat viikonloput ja säännöllinen työaika, mutta aamu-unisena tykkään kovasti siitä, että joskus voi mennä takaisin petiin kun on pistänyt muksut koulutielle. Ja on kiva kun voi päiväsaikaan tehdä asioita; käydä kaupassa, kampaajalla, hoitamassa asioita ilman että täytyy järjestää vapaata .) Varmaan kaikki (ainakin työssäkäyvät) vanhemmat ovat huomanneet, ettei raskain asia vanhemmuudessa olekaan se paljon mainostettu vastuu vaan järkyttävän suuren vuoren kokoinen morkkis joka seuraa likipitäen koko ajan ja kaikkia ratkaisuja.Voin kertoa, ettei vuorotyö ainakaan helpota tilannetta…
Tytöt kun pääsevät koulusta niin minä sanon että moikka ja ne toivottavat mukavaa työiltaa. Illalla tulen kotiin tyttöjen jo lähestulkoon nukkuessa. Varsinkin nuoremmalle lapselle, joka on varsinainen helmoissa roikkuja ja äitinkulta iltavuoroni ovat myrkkyä, kun ”emme ehdi viettää tarpeeksi aikaa yhdessä”, kuten neiti sanoo syyllistäen. Yhdessäolon vähyyden ongelmaa on pyritty poistamaan tekemällä ihan perusjuttuja yhdessä. Likat auttavat ruuanlaitossa ja siivoamisessa, viikataan pyykkejä kimpassa ja tehdään välipalaa. Siinä sivussa ehtii hyvin jutellakin. Mutta eihän se nyt toki ole lapsen mielestä yhdessäoloa, vaan se, että pelataan ja leikitään. Toivon, että vanhemmiten näkevät asian toisin.
Olisi aivan mahtavaa, jos voisi olla vuorokoulu! Edes joinakin päivinä viikoista opetus tapahtuisikin iltapäivisin tai alkuillasta. Ehdittäisiin me ”vuoroäiditkin” viettää aamuja lastemme kanssa. Olisi aika kivaa. Voisi syödä aamupalaa ihan rauhassa pitkän kaavan mukaan ja sitten ehtisi ehkä vähän pelailla jotain. (Minä en ainakaan ryhdy kotitöihin ennen iltavuoroa. Eihän sitä mitenkään ehdi…). Lapset oppisivat siinä samassa, että kaikki työtkään eivät ole samasta muotista ja että toisille vaan sopii paremmin vuorotyö. Kuka ihme on keksinyt, että ainoa hyväksyttävä elämisen muoto on tuo 8-16? Aamulla töihin, sitten kaupan kautta hellan ääreen, tiskit, pyykit, lapset petiin, itse suihkuun ja nukkumaan. Rupesi kuristamaan jo ajatus tuosta. Eihän kaikki ihmiset opi asioitakaan samalla tavalla; toiset ovat visuaalisia oppijoita, toiset oppivat tekemällä, kolmannet lukemalla. Miksi sitten meidän pitäisi mahtua samaan muottiin mitä tulee työelämään tai koulunkäyntiin? Onko jossain tehty jokin tieteellinen tutkimus, että lasten opiskelu on tehokkainta aamupäivällä vai miksi tuollaista vuorokoulua ei ole jo otettu käyttöön? En usko, että opettajatkaan tyrmäisivät ajatusta täysin. Voisi se olla vaihteluakin?
Tällaisin miettein tähän päivään.
Terkuin Tiia